Vastaa Kyläturvallisuuskyselyyn 31.7.2026 mennessä

Kyläturvallisuuskyselyllä saadaan arvokasta tietoa siitä, mikä on kyläläisten näkemys yhteisöllisyydestä ja asumisesta kylällä. Lisäksi kyselyllä luodaan kuvaa kylän fyysisistä vaaranpaikoista sekä siitä, mikä kyläläisisä mahdollisesti huolettaa.

Suomenniemelle perustettava Kyläturvaryhmä pystyy kyselyn pohjalta suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä turvallisuustyössään. Kylälle voidaan laatia esimerkiksi varautumis- ja turvallisuussuunnitelma.

Kysely toteutetaan nimettömänä, ellei vastaaja itse tahdo jättää yhteystietojaan Kyläturvaryhmän tietoon mm. resurssikartoitusta varten. 
Kyselyssä on avoimia- sekä monivalintakysymyksiä turvallisuuden eri osa-alueista. Kyselyyn vastaamiseen kuluu noin 5-15 minuuttia.

Kyselyyn toivotaan ensisijaisesti vastaukset sähköisesti. Kysely on auki 31.7. klo 23 saakka. 
Pääset vastaamaan kyselyyn tästä.