Lyytikkälän talomuseo

Sijainti Pajulahdentie 17, Suomenniemi

Lyytikkälä rakennuksineen ja pihapiireineen on arvokas esimerkki kansanomaisesta elämäntavasta ja työympäristöstä. Asuinkartanon lisäksi Lyytikkälän talon pihapiiri käsittää parikymmentä talousrakennusta, muun muassa vuosina 1877-1881 rakennetun lohkokivinavetan. Arvokkaat rakennukset ovat läpileikkaus suomenniemeläisestä talonpoikaiselämästä, suurtilalla, 1700-luvun lopulta aina 1900-luvun alkuun. Asuinrakennus ja piharakennukset muodostavat sangen tiiviin kokonaisuuden. Pihamaa on pieni ja se yhdistää asuinkartanon lohkokivinavettaan läheisesti. Rakennusten väliin jäävä piha on selvästi suorakaiteen muotoinen, kuitenkin niin, että asuinkartano sulkee itsensä sen sisälle. Suorakaiteen sivuina ovat ulkorakennusten sisäsivut ja asuinrakennuksen takaseinä sekä ulospäin oleva pääty.

Lyytikkälän historia saman suvun hallussa alkaa vuodesta 1722. 1700-luvulla Lyytikkälä toimi ns. augmenttitilana, ratsutilan aputilana, joka veronmaksussaan osallistui rusthollin ratsupalvelusta aiheutuviin kustannuksiin. Lyytikkälän nousu suurtilaksi tapahtui pääosin Filip (Wilppu) Lyytikäisen isännöidessä tilaa 1850-luvulta 1900-luvun alkuun. Hänen aikanaan tila lunastettiin perintötilaksi (1859) ja tilan rakennuskanta uudistui ja täydentyi kymmenkunnalla uudella rakennuksella. Merkittävin tilan rakennuksista oli uusi päärakennus, joka valmistui vuonna 1867. Perimätiedon mukaan rakennusmestarina toimi ”Siipenperk” -niminen mies, joka oli ollut mukana rakentamassa myös edellisenä vuonna valmistunutta Suomenniemen uutta kirkkoa. ”Siipenperk” on kaikesta päätellen ollut arvostettu rakennusmestari, sillä hänen päiväpalkkansa oli 2 markkaa, puolet enemmän kuin paikallisilla rakennusmiehillä. 1900-luvun alkuun tultaessa Lyytikkälästä oli tullut Suomenniemen pitäjän suurtiloja, pinta-alaltaan lähes 400 ha. Talon viimeiseksi isännäksi jäi Esko Nieminen (1909-1979), Wilppu Lyytikäisen tyttären poika.

www.etelasavonmuseot.fi/museot/mikkelinmuseot/lyytikkalan_talo.html