Suomenniemen kirkko ja kellotapuli

Sijainti Suomenkyläntie 12, Suomenniemi

Suomenniemen ensimmäinen kirkko rakennettiin 1689. Toinen puolestaan 1760-luvun alussa nimismies Rafael Platanin toimesta. Kyseiset kirkot sijaitsivat nykyisen sankarihaudan kohdalla. Nykyisen kirkon rakentamiseen päädyttiin vuoden 1850 heinäkuussa, koska todettiin, että järjestyksessään toinen kirkko oli vanhuudesta rappeutunut ja silloiseen tarpeeseen liian pieni.

Nykyinen Suomenniemen kirkko on 1860-1870-lukujen johtavan suomalaisen arkkitehdin, ylijohtaja Hampus Dalströmin (1829-1882) suunnittelema ja Gustaf Kollinin rakennuttama. Kirkko on rakennettu vuonna 1866 ja se on tyyliltään uusgoottilainen eli samaa tyyliä kuin esim. Mikkelin tuomiokirkko. Kirkkoon mahtuu 600 henkeä. Alttaritaulun Jeesus siunaa lapsia on maalannut taiteilija Hannes Malin vuonna 1924. Muodoltaan kirkko on tasavartinen ristikirkko. Katolla on monikulmainen kattoratsastaja. Alttaripäädyssä on matala sakaristo ja muissa päädyissä pienet ”eteiskopit”.

Nykyiset kirkon 16-äänikertaiset urut valmisti Urkurakentamo Tuomi vuonna 1983. Edelliset, 12-äänikertaiset urut teki Kangasalan Urkutehdas 1921. Kirkko lämmitettiin aluksi kamiinoilla, jotka ovat vielä jäljellä kirkkosalissa.

Paanukattoinen kellotapuli on vuodelta 1777 ja se on kirkonrakentaja, nimismies Rafael Platanin rakennuttama. Tapulin korkeus on n. 27 m. Aikaisemmin kansa kulki tapulin ovista kirkkotarhaan.

Kirkonkelloja on kaksi; pienempi vuodelta 1778 ja suurempi vuodelta 1780, ja niitä soitetaan käsin. Aiemmin kelloja heilutettiin kannalleen 1900 -luvun alkuun asti, mutta nykyään soitto tapahtuu läppäämällä kellon kielellä.

Suomenniemi kuului ennen 1500-luvun alkua Lappeen suurseurakuntaan. Paikannimet, kuten esimerkiksi Pyhäniemi Suomenkylän kohdalla ja Sakastinvuori Luotolahdella saattavat kertoa, että jumalpalveluksia on pidetty Suomenniemellä jo keskiajalla. Taipalsaari irtaantui vuonna 1571omaksi seurakunnaksi, jonka alaisuuteen myös Suomenniemi kuului. Savitaipale itsenäistyi vuonna 1639 ja Suomenniemen kappeliseurakunta perustettiin vuonna 1689. Tällöin Suomenniemellä oli asukkaita 400-500 henkeä. Kun perustamisvuotena pidetään vuotta 1689, niin se tarkoittanee, että silloin olivat myös oman seurakunnan toimintaan tarvittavat rakennukset olemassa. Joten Kappeliseurakunnan perustamisvuotta pidetään myös Suomenniemen ensimmäisen kirkon ja pappilan rakennus vuotena.

www.mikkelintuomiokirkkoseurakunta.fi/kirkot-ja-kappelit/suomenniemen-kirkko