Melontareitit julkaistu (7.10.2022)

Suomenniemen kyläpaattien vuokraajat ovat toivoneet reittiehdotuksia, mihin meloa tai soudella. Tänä syksynä on laadittu Kuolimolle kahdeksan erilaista melontareittiehdotusta Etelä-Savon ammattiopiston luontoalan ammattitutkinto-opiskelijan Heikki Turusen toimesta. Työn tilaajana on ollut Suomenniemen aluejohtokunta, ja reittiehdotukset ovat osa aluejohtokunnan Laavut kuntoon -hanketta.

Reittiehdotuksiin pääsee tutustumaan www.suomenniemi.fi/melontareitit -sivulla, ja näin pääsee jo nyt suunnittelemaan ensi kesän retkiä vesillä. Ensi kesänä kyläpaatin vuokraava saa myös mukaansa haluamansa reittiehdotuksen.

Reittiehdotukset sisältävät kartan, kuvauksen reitistä ja sen varrella olevista rantautumispaikoista, laavuista, muista taukopaikoista sekä nähtävyyksistä. Reittiehdotuksissa on myös runsaasti kuvia reittien varrelta. Reittien suunnittelussa on huomioitu kaiken tasoiset vesillä liikkujat – kokeneet melojat tai vain tunnin souturetkelle lähtevät.