Metsätähden vuokra-asuntojen esittelytilaisuus klo 11-13

Karttaa ei ole saatavissa

Päivämäärä / Aika
21.9.2019 / 11:00 - 13:00


Metsätähden palveluasumisen yksikkö Mikkelin Suomenniemellä on nyt muuttunut vuokra-asunnoiksi.

Tervetuloa tutustumaan vuokrattavissa oleviin asuntoihin Suomenniemen Metsätähteen lauantaina 21.9.2019 klo 11-13, osoite Opinraitti 9, Suomenniemi

Tilaisuudessa esitellään Metsätähden tarjoamaa ainutlaatuista mahdollisuutta yhteisölliselle asumiselle. Vuokrattavana on omien yksiöiden lisäksi huoneita, joissa olohuone ja keittiö ovat yhteiskäytössä muiden asukkaiden kanssa.

Esittelytilaisuudessa on mahdollisuus tutustua myös valmiiksi sisustettuihin asuntoihin. Asuntojen ”stailaus” on toteutettu yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijoiden kanssa. Mukana suunnittelussa ja käytännön toteuttamisessa on ollut käsi- ja taideteollisuusalan sekä muotoilu ja puutekniikan opiskelijoita sekä Uutta työtä ja osaamista kiertotaloudesta (UTK) -hanke.

Sijainti lähellä luontoa tarjoaa hienot puitteet aktiiviselle arjelle. Metsätähdessä on asukkaille tarjolla monimuotoista järjestötoimintaa sekä erilaisia palveluita, kuten terveydenhoito-, kotihoito- ja ruokapalveluja, kuntosali sekä fysioterapiamahdollisuus. Esittelytilaisuudessa on kahvitarjoilu.